Neiti Pastuhoffin taustalla toimin minä, Riikka Jokela, seksuaalineuvoja ja -terapeutti. Pohjakoulutukseltani olen kätilö ja leikkaussalin sairaanhoitaja. Olen työskennellyt niin naistentautien kuin synnyttäneiden osastoilla, kuin myös vanhusten parissa ja saattohoidossa. Näistä olen ammentanut kokemusta naisen elämänkaaren käsittelyyn, syventänyt kokemustani ihmisyydestä ja saanut eväitä kohtaamisiin elämän eri vaiheissa.
Kiinnostukseni jatkokouluttautua nimenomaan seksuaalisuuden parissa heräsi jo kätilöopintojeni aikana. Huomasin, että keskustelua seksuaalisuuden ympärillä ei juurikaan ollut, vaikka kohtasin työssäni naisia ja perheitä päivittäin juurikin aiheen äärellä. Tultuani itse äidiksi ja naiseuteni saadessa jälleen uusia värejä koin yhä vahvemmin, että seksuaalisuuden kohdalla on keskustelukulttuurissamme tyhjiö. Haluan olla omalta osaltani luomassa avointa keskustelua aiheesta ja tuoda tilaa seksuaalisuudelle meitä jokaista koskettavana asiana.
Oman polun löytäminen vaatii muutosten ja haasteiden läpikäymistä ja usein uskallusta palata omille juurilleen.